Televisioyhtiöt katkaisivat Donald Trumpin puheen – valehteli liikaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa lasketaan parhaillaan presidentinvaalien ääniä. Hallitseva presidentti Donald Trump on pitänyt puheen, jossa hän väitti vaaleja vilpillisiksi. Suuret televisiokanavat MSNBC, ABC, CBS, CNBC ja NBC eivät suostuneet jatkamaan lähetystä Donald Trumpin väitteiden jälkeen. Asiantuntijoiden mukaan vilpistä ei ole mitään todisteita.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on väittänyt, että hänen tappionsa vaaleissa johtuisi ainoastaan vaalien vilpillisyydestä. Hänen mukaansa vaalitarkkailijoiden töitä on estetty ja mukana on ollut laittomia ääniä. Mediaa on useasti syytetty politikoinnista Donald Trumpia vastaan. Trumpin väittämät on kuitenkin tarkastettu puolueettomilta tahoilta vääriksi. Televisioyhtiöt eivät yksinkertaisesti voineet lähettää valheellista propagandaa vastaanottimien äärellä olleiden ihmisten katsottavaksi, The Verge uutisoi.

Esimerkiksi faktoja tarkastava sivusto Politifact on kumonnut väitteet laittomista äänistä, joita ei ole olemassakaan. Republikaanirivit ovat rakoilleet Donald Trumpin vaalivilppiväitteiden vuoksi, mikä nakertaa koko demokratian perustaa. Televisiokanavien lisäksi yhteisöpalvelut ovat ryhtyneet rajoittamaan Donald Trumpin julkaisemaa sisältöä, koska sen on raportoitu olevan valheellisempaa kuin koskaan aiemmin.

Joe Bidenillä on nyt enemmän valitsijamiehiä kuin Donald Trumpilla.