Aikuisviihdesivusto kannusti äänestämään – palvelu auki vain presidentinvaaleissa äänestäneille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvalloissa on viime päivinä jännitetty presidentinvaalien tuloksia. Monet julkisuuden henkilöt ja jopa yritykset ovat viime viikkoina kehottaneet ihmisiä antamaan äänensä presidentinvaaleissa.

Yksi yhdysvaltalaisia äänestämään kehottaneista tahoista oli aikuisviihdesivusto Pornhub. Sivusto järjesti Give a F**k, Get a F**k -kampanjan, jonka myötä aikuisten verkkopalvelun kerrottiin olevan varsinaisena vaalipäivänä tiistaina 3. marraskuuta varattu vain presidentinvaaleissa äänestäneille.

Yhdysvalloista käsin sivustolle saapuvia tervehdittiin viestillä, jossa heitä kehotettiin antamaan äänensä. Todellisuudessa verkkosivusto ei luonnollisestikaan kyennyt seuraamaan ketkä sivuston yhdysvaltalaisista käyttäjistä olivat jo äänestäneet.