Poikabändin Bye Bye Bye -hitti nousi uudelleen listoille – syynä Trumpin häviö

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Joe Biden julistettiin viikonloppuna Yhdysvaltojen presidentinvaalien voittajaksi. Vaalituloksen vahvistumisen myötä monet amerikkalaiset juhlistivat nykyisen istuvan presidentin, Donald Trumpin lähtöä Valkoisesta talosta. Se näkyi muun muassa kahden takavuosien suosikkikappaleen paluuna listoille.

NSYNC-poikabändin Bye Bye Bye -hitti nousi viikonloppuna uudelleen Billboardin top 200 -listalle. Ajankohta oli tuskin sattuma, sillä jo pelkästään erokappaleen nimessä viitataan hyvästien jättämiseen. Kappale julkaistiin jo vuonna 2000 yhtyeen No Strings Attached -levyllä.

Yhdysvaltojen kuunnelluimpien kappaleiden listalle nousi myös toinen yli vuosikymmenen vanha hitti. Miley Cyrusin vuonna 2009 julkaisema Party in the USA, eli bileet USA:ssa -kappale nousi uudelleen Billboard 200 -listalle, Spotifyn Yhdysvaltojen 100 soitetuimman kappaleen listalle ja iTunesin 50 kuunnelluimman kappaleen joukkoon.