Lokit oppivat milloin koulujen välitunnit pidetään – etsivät pihoilta silloin ruokaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lokit eivät ole niin tyhmiä lintuja, kuin moni saattaa kuvitella. Kaupunkiympäristössä elävien lintujen on havaittu jopa oppineen ihmisten aikatauluja löytääkseen paremmin ruoantähteitä.

Bristolin yliopiston tutkimuksessa 12 selkälokkia merkattiin tunnistimilla, joiden ansiosta niiden käyttäytymistä voitiin seurata. Lintuja seurattiin eri puolilla kaupunkia muun muassa puistossa, koulun pihassa ja jäteasemalla. Lokkien havaittiin etsivät ruokaa koulujen pihoilta juuri välituntien aikaan.

Jäteasemilla ruoan etsiminen ajoittui niiden aukioloajankohtiin arkipäivisin. Puistossa linnut vaikuttivat puolestaan olevaan aktiivisimmillaan sen mukaan, milloin myös hyönteiset ja kastemadot liikkuivat niissä aktiivisimmin. Tutkimuksen toisen laatijan, tohtori Shane Windsorin mukaan tulokset viittaavat siihen että kaupungeissa elävät lokit kykenevät ajoittamaan ruoan etsimisen sen mukaan, miten sitä on tyypillisesti parhaiten saatavilla.