Elsa Hosk kertoi raskautensa kulusta – yksi mieliteko ylitse muiden

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suomalaistaustainen supermalli Elsa Hosk ilmoitti Instagram-kanavallaan seuraajilleen aiemmin ilouutisen. Hän odottaa esikoistaan poikaystävänsä Tom Dalyn kanssa. Tähti kertoi myöhemmin faneilleen myös tulevan lapsensa sukupuolen ja paljasti odottavansa tyttöä.

Elsa Hoskin synnytyksen laskettu aika on helmikuussa. Tähti pystyi pitämään helposti raskautensa salassa ensimmäiset kuukaudet, sillä raskausvatsa tuli kunnolla näkyviin vasta viidennellä kuulla. Aiemmin nainen pukeutui suuriin vaatteisiin ja yritti peitellä vatsaa, mutta nyt hän aikoo jatkossa pukeutua tiukempiin asuihin, jotka korostavat raskautta.

Elsa Hosk kertoi Instagram-tarinassaan, että he päättivät Tom Dalyn kanssa vuoden alussa, että he alkavat yrittämään lasta. Nainen onkin hyvin kiitollinen siitä, että heitä onnisti niin nopeasti. Hosk ei kokenut minkäänlaista pahoinvointia raskauden alussa ja muutenkin raskaus on tähän asti ollut hyvin helppo. Roskaruokaa mallikaunottaren on tehnyt enemmän mieli, mutta sille mieliteolle nainen antoi heti periksi.