Patsaan restaurointi raivostuttaa – tulos kuin alakoulun askartelutunnilta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Espanjassa on jälleen ihmetelty pieleen mennyttä restaurointitapausta. Tällä kertaa tyrmistystä herättäneen uuden ilmeen on saanut Palencian kaupungissa sijaitseva patsas, jonka rikki mennyt pää päätettiin hiljattain entisöidä.

Palenciassa sijaitsevan toimistorakennuksen ulkosivua on vuodesta 1923 saakka koristanut hymyilevää naista esittävä veistos. Restauroinnin seurauksena naisen pää on kuitenkin muuttunut melkoisesti. Anonyymin tahon entisöimä patsas on saanut paikallisilta epäimartelevan perunapää-lempinimen, ja sitä on verrattu vuoden 2012 surullisen kuuluisaan Apina-Kristus -fiaskoon.

Tapaus tuli julkisuuteen paikallisen taiteilija Antonio Guzman Capelin jaettua kuvia restauroidusta veistoksesta Facebookissa. Hän kuvaili patsaan muistuttavan nyt lähinnä sarjakuvahahmoa. Capel ihmettelee CNN-uutissivustolle miksi amatöörirestauroitsijoita päästetään toistuvasti kajoamaan historillisiin töihin, ja kuka lopputuloksen oikein hyväksyi.