Meghan Trainor kieltäytyy sänkypuuhista raskausaikana: ”En voi tehdä sitä poika vatsassa”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Amerikkalainen laulaja ja lauluntekijä Meghan Trainor tunnetaan muun muassa hänen All About That Bass ja Me Too -hiteistään. 26-vuotias tähti ilmoitti aiemmin sosiaalisessa mediassa, että hän odottaa aviomiehensä Daryl Sabaran kanssa esikoistaan.

Nyt tähti on tehnyt melko henkilökohtaisia paljastuksia seksielämästään. Meghan Trainor on People-sivuston mukaan kertonut, että hän ei aio harrastaa lainkaan sänkypuuhia koko raskautensa ajan. Trainor ja Sabara aikovatkin pidättäytyä petipuuhista lapsen syntymään saakka, koska Trainor ei henkisesti pysty sen harrastamiseen.

Meghan Trainor ei kestä ajatusta siitä, että lapsi on hänen vatsassaan samaan aikaan aikana. ”Tämä on ehkä outoa, mutta en vain yksinkertaisesti voi harrastaa sitä tietäen, että poikamme on meidän välissämme”, Trainor selitti. Nainen on lukenut seksin tuntuvan hyvältä raskausaikana, mutta hän ei kuitenkaan pysty ajattelemaan muuta kuin pientä poikaa vatsassaan.