Koronavuosi sai suomalaiset tekemään vauvoja: ”Tälläistä vauvabuumia on toivottu”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koronaviruksen aiheuttama sosiaalinen eristäytyminen ja lisääntynyt kotona vietetty aika on saanut ihmiset palaamaan perusasioiden äärelle. Moni on alkanut kunnostamaan kotiaan tai miettimään oman kodin ostamista, minkä lisäksi kesämökkien kiinnostus lähti nousuun. Havaittavissa on ollut myös pariskuntien kasvanut halu lähteä perustamaan perhettä.

Sosiaalista mediaa selatessa tänä vuonna on voinut tuntua siltä, että kaikki ovat raskaana. Vaikutelma ei ole täysin väärä, koska myös neuvoloissa on huomattu odottavien äitien määrän lähteneen nousuun. Koronavuosi on saanut ihmiset tekemään Suomessa vauvoja.

Neuvolassa työskentelevä tamperelainen terveydenhoitaja on huomannut, että odottajien määrä on kasvanut tänä vuonna esimerkiksi viime vuoteen verrattuna huomattavasti. Tämä näkyy konkreettisesti jo siinä, että uusia neuvola-aikoja on yhä hankalampi löytää raskaana oleville äideille, vauvoille ja taaperoille. Terveydenhoitaja ja kätilö arvioivat, että synnytyssairaalat tulevat olemaan ensi vuonna tupaten täynnä.

– Kyllä tämä on nyt se kaivattu piristysruiske tämän kaiken keskelle. Tälläistä vauvabuumia koko valtakunnallisella tasolla on jo pitkään toivottu. Nyt niitä vauvoja tulee, kätilö kommentoi Staralle.