Mies treenasi kotonaan – nosteli käsipainon sijaan taaperoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Korona-aika on mitä otollisinta kunnon kohentamiselle, vaikka kuntosalille saakka ei uskaltaisikaan lähteä. Treenaamista voi suorittaa kotonaankin luovilla tavoilla. Tästä esimerkkinä toimii hauska viraalivideo.

Tuoreella videolla tavataan huvin ja hyödyn kotoa käsin ja lastaan hoitaessaan yhdistänyt isä. Hän on keksinyt treenitavan, johon ei tarvita edes erillisiä käsipainoja. Sellaisen virkaa toimitaa oma lapsi.

Isä nostelee ilmaan taaperoa, joka on asetettu roikkumaan turvavaljaista hänen kädessään pitelemään tankoon. Lapsen naurusta päätellen myös hänellä on hauskaa isän yhdistettyä oman treenaamisen ja taaperon kanssa vietettävän ajan luovalla tavalla.