Äiti antoi pikkulasten päättää viikon ruokaostokset – seuraukset naurattavat verkossa

Koti & Asuminen Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pienten lasten vanhempana Hannah on tottunut tekemään helppoja ja nopeita arkiruokia perheelleen päivittäin. Toisinaan joka päivä kolmen aterian tekeminen on kuitenkin puuduttavaa ja mielikuvituksetonta, koska ruokalistalla kiertävät aina samat ateriat. Nyt Hannah keksi hauskan idean, jossa lapset saavat viikon ajan päättää kaikki ruokaostokset.

Hannahilla on miehensä kanssa kaksi lasta, Jackson ja Wyatt, joiden kanssa hän kuvaa YouTube-kanavalleen hauskaa lasten syömiseen ja ruoanlaittoon keskittyvää sisältöä. Viimeksi äiti antoi lasten päättää kaikki viikon ruuat, mutta nyt lapset pääsivät tekemään viikon ajan kaikki ruokaostokset. Sääntöinä ostosten teossa on budjetin noudattaminen, monipuolisuus ja se, että ostoskorissa pitää olla muutakin kuin pelkkiä eineksiä ja roskaruokaa.

Pojat ostivat paljon lihaa, kanaa ja kasviksia, mikä teki äidin iloiseksi ja yllättyneeksi. Mukana oli kuitenkin myös muutamia haastavia tuotteita kuten popkorneja ja tulisia chilipaprikoita, joita Hannahin oli hankala lisätä illallisten joukkoon. Koko viikon ajan Hannah onnistui keksimään hauskoja illallisia poikien ostoksista ja myös lapset tuntuivat nauttivan vaihtelusta.