Cher paljastaa olleensa vähällä joutua murhatuksi – fanit pelastivat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkän ja menestyksekkään uran musiikkimaailmassa tehnyt Cher on avautunut kuuluisuuden varjopuolista. Tähden mukaan hän oli vähällä joutua murhatuksi muutama vuosikymmen takaperin.

Cher kertoo välikohtauksen tapahtuneen vuonna 1982, jolloin hän esiintyi Come Back to the Five and Dime -musikaalissa Broadwaylla. Tähti oli poistunut teatterista näyttämöoven kautta, kun hän näki fanikseen luulemansa miehen. Yllättäen mies tarttui Cherin käteen ja alkoi työntämään häntä läheiselle kujalle, uhaten tappaa tähden mikäli hän päästäisi ääntäkään.

Cherin onneksi lähellä oli kaksi hänen faniaan, jotka huomasivat jonkin olevan pielessä. Fanit huusivat ja juoksivat kohti, minkä seurauksena hyökkääjä lähti karkuun. Cher kertoo The Guardian -lehdelle ystävystyneensä hänet pelastaneiden fanien kanssa.

Jo 1960-luvulla tähdeksi nousseen laulaja-lauluntekijän mukaan hän vieroksuu nykyään julkisilla paikoilla liikkumista, sillä jokaisella ihmisellä on mukanaan kamera eikä se tunnu hänestä turvalliselta. Ura musiikin ja viihteen parissa jatkuu kuitenkin edelleen. Tähden viimeisin albumi, Dancing Queen, ilmestyi vuonna 2018.