Nainen kyllästyi pakettivarkaisiin – pakkasi ovelle laatikollisen ulosteita

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Joskus tilauksia toimittavat kuriirit jättävät paketin asiakkaan ovelle, mikäli hän ei satu olemaan paikalla ottamaan sitä vastaan. Tämä voi puolestaan alistaa tilaukset pakettivarkaiden armoille.

Kanadan Ottawassa asuva Laurie Pringle kyllästyi pakettivarkaisiin, jotka olivat vieneet vuosien varrella lukuisia tilauksia hänen kotioveltaan. Niinpä hän päätti jättää heille epämieluisan yllätyksen. Pringle täytti Amazonin paketin ulosteella ja asetti sen kotinsa oven eteen.

Haisevan yllätyksen sisältänyt paketti katosi naisen pihasta vain 40 minuutissa. Pringle onnistui myös kuvaamaan teon videolla, ja hän epäilee saman varkaan piinanneen naapurstoa jo pidemmän aikaa. Nainen kertoo Narcity-lehdelle liittäneensä kuriireille ohjeen soittaa ovikelloa toimittaessaan paketteja, mutta kaikki eivät vaikuta sitä lukevan.