Tulikuuma popkaunotar jättää tyttöbändin – ei kestänyt pidempään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Little Mix -yhtyeessä laulavat Jade Thirlwall, Perrie Edwards, Leigh-Anne Pinnock ja Jesy Nelson. Syksyn aikana yhtye on kuitenkin aiheuttanut hämmennystä, kun Jesy Nelson on terveyssyihin vedoten ollut poissa isoista esiintymisistä ja uuden albumin promootiokeikoista. Nyt poissaolon todellinen syy selvisi.

Jesy Nelson kertoi haikeana omalla Instagram-kanavallaan, että hän on tehnyt päätöksen lähteä Little Mix -yhtyeestä lopullisesti. Hän on kokenut olevansa onnellisin tyttö saadessaan olla niin suositussa bändissä mukana, mutta lopulta se kävi kuitenkin liian raskaaksi naisen mielenterveydelle.

Jesy Nelsonin mielestä paineet tyttöbändin jäsenenä olivat liian suuret. Hänestä tuntui, että hän ei pystynyt täyttämään ihmisten odotuksia yhtenä Little Mix -yhtyeen jäsenenä. Nyt nainen haluaa keskittyä asioihin ja ihmisiin, jotka tekevät hänet onnelliseksi. Hän kuitenkin kiittää bändikavereitaan ja fanejaan kuluneesta yhdeksästä vuodesta ja kaikesta menestyksestä, jota hän on saanut urallaan nauttia.