Hilaria Baldwin valehteli menneisyytensä – onkin tavallinen amerikkalainen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Fitness-ammattilainen ja joogaohjaaja Hilaria Baldwin ja näyttelijä Alec Baldwin saivat viidennen lapsensa syyskuussa. Pari on ollut naimisissa vuodesta 2012 saakka. Hilaria on kertonut muuttaneensa Yhdysvaltoihin Espanjan lomasaari Mallorcalta. Tämä ei pidä paikkaansa.

Nyt julkisuuteen on levinnyt tieto, jonka mukaan Hilaria Baldwin on valehdellut muuttaneensa 19-vuotiaana espanjalaiselta saarelta Bostoniin. Hän on käyttänyt usein espanjalaista aksenttia puheessaan. Todellisuudessa hän on syntynyt tavalliseen amerikkalaiseen perheeseen, Page Six kertoo.

Hänen nimensä ei myöskään ole oikeasti Hilaria Baldwin. Hän on alun perin Hillary Hayward-Thomas. Naisen nuoruudessa tunteneet ovat kertoneet Twitterissä, että eivät ymmärrä miksi Hilaria yrittää esittää espanjalaista. Nainen on muutenkin kohdannut viime aikoina kritiikkiä siksi, että asettaa sosiaalisessa mediassa vääristyneitä odotuksia äitiydestä.