Bill Gates on toiveikas vuodesta 2021: ”Elämä paljon lähempänä normaalia”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Microsoftin perustaja Bill Gates on lahjoittanut Bill and Melinda Gates Foundation -säätiönsä avulla miljoonia dollareita koronaviruksen tutkimiseen ja rokotteen kehittelyyn. Nyt miljardööri on ilmaissut toiveikkuutensa sen suhteen, että vuosi 2021 voisi olla kuluvaa vuotta parempi.

– On kaksi merkittävää syytä pysyä toiveikkaina. Ensinnäkin maskit, sosiaalisen etäisyyden pitäminen ja muut ehkäisykeinot hidastavat viruksen leviämistä ja pelastavat henkiä samalla kun rokotteet otetaan käyttöön. Toinen syy olla toiveikas on se, että keväällä 2021 uutisista tuttujen rokotteiden ja hoitokeinojen käytössä aletaan saavuttaa mittasuhteet, joissa niillä on maailmanlaajuinen vaikutus, Gates kirjoitti blogissaan.

– Vaikka joitain rajoituksia esimerkiksi suurten yleisötapahtumien suhteen tarvitaan edelleen, tulevat tartunta- ja kuolinluvut vähenemään – ainakin rikkaammissa valtioissa – ja elämä tulee olemaan paljon lähempänä normaalia kuin tällä hetkellä, Gates jatkoi.

Bill Gates tosin varoittaa, ettei koronakriisi ole aivan vielä ohi. Hän kertoo pandemian saattavan vielä pahentua lähikuukausina. Gatesin mukaan on tärkeää, että viruksen uutta ja nopeammin leviävää muotoa tutkitaan perusteellisesti.