Musiikkialan tekijä narahti miljoonaluokan huumebisneksestä Helsingissä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Tulli on tutkinut laajaa rikostapausta, jossa pääkaupunkiseudulla asuvan miehen epäillään salakuljettaneen ja välittäneen erilaisia huumausaineita vuosina 2014–2020. Huumausaineita on myyty kymmeniä kiloja sadoille henkilöille Tor-verkossa. Kauppaa on tehty Tullin sulkemilla Silkkitie- ja Sipulimarket-kauppasivustoilla sekä vuoteen 2019 asti myös Dream Market -sivustolla.

Tullin esitutkinnan mukaan pääepäilty on pääkaupunkiseudulla asuva 34-vuotias liikemies. Hän aloitti huumausainekaupan vuonna 2014 Silkkitie-sivustolla ja käytti huumeiden jakelussa postia. Vuonna 2018 huumausainebisnekseen tuli mukaan pääkaupunkiseudulla asuva ja musiikkialalla toiminut 40-vuotias mies.

Kaksikko salakuljetti, säilytti ja postitti huumeita järjestäytyneesti. Tullin esitutkinnan mukaan huumausainekaupalla on saatu rikoshyötyä arviolta miljoona euroa. Tulli on tutkinut tapausta törkeinä huumausainerikoksina, huumausainerikoksina ja lääkerikoksena. Tutkinnan aikana epäiltyinä on kuultu kahtatoista henkilöä, jotka asuvat pääosin pääkaupunkiseudulla ja ovat iältään 24–52-vuotiaita. Heistä viisi on ollut vangittuna. Pääepäillyn miehen lisäksi vain osalla epäillyistä on aiempaa taustaa huumausainerikoksista.