Tekeekö mielesi huutaa? Näin purat turhautumista ja negatiivisia fiiliksiä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Vuosi 2020 on muuttanut kaiken. Osa ihmisistä on saanut elämälleen uuden ja aiempaa paremman tarkoituksen. Toiset ovat puolestaan joutuneet panemaan kaikki tutut rutiininsa uusiksi ja vuosi on ollut selviytymistaistelua uupumukseen asti. Turhautuneisuus on luonnollista.

Jos mielesi tekee raivota ja huutaa kurkku suorana, niin anna tunteiden tulla. Älä yritä peitellä pahaa oloa, vaan tunnista ikävät tunteet ja hyväksy, että olosi on suoraan sanottuna helvetin paska! Kiroileminen voi poistaa patoutumia ja kasaumia. Positiivinen asenne ei tarkoita sitä, että yrittäisi peittää sen alla jylläävät huonot fiilikset. Ole rehellinen ja aito itsellesi.

Hengitä syvään. Hengitä syvään ja keskity hengittämiseen. Muistuta itsellesi, että paha olo on yleensä ohimenevää. Muista, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia, ja kaikissa tilanteissa on myös useita eri harmaiden sävyjä. Positiivisten juttujen ajatteleminen voi auttaa ja siten pääset eroon negatiivisten ajatusten kierteestä. Kaikilla asioilla on yleensä myös positiivinen puoli. Jos esimerkiksi olet joulun välipäivinä töissä, saatat tehdä suuremman tilin tai säästää lomapäiviä keväälle.

Muista olla kiitollinen asioista, jotka ovat hyvin. Keksi itsellesi positiivisuuden mantra, jota voit hokea ikävien tunteiden vyöryessä päälle. ”Asenne ratkaisee”, ”Kehräävät kissat ovat söpöjä” tai vaikkapa ”Hyvin tässä käy!”, ovat esimerkkilauseita. Ota yhteyttä ystäviin ja muistelkaa mukavia juttuja. Naura. Hemmottele itseäsi, mene kävelylle, poista sosiaalinen media ja tee jotain luovaa.