Julkkiskirkon skandaali paisuu kuin hiivataikina – nyt pastoritkin jo eroavat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Australiasta Yhdysvaltoihin rantautunut Hillsong Church on ollut skandaalien keskiössä viime viikkojen ajan. Kirkolla on toimintaa isompien kaupunkien alueella, ja seurakunnista on kerrottu ongelmallisia tietoja julkisuuteen. Kaikki alkoi siitä, kun Justin Bieberin luottopastori Carl Lentz jäi kiinni uskottomuudesta.

Aiemmin kerrottiin, että seurakunta oli samalla uskovaisten deittipalvelu, joka välitti vapaaehtoisia seksisuhteisiin kirkon korkeimmissa viroissa olevien kanssa. Pastori Carl Lentzillä kerrotaan olleen useita salasuhteita ja joidenkin väitteiden mukaan hän on käyttänyt jopa seurakuntalaisiaan seksuaalisesti hyväksi, New York Post uutisoi.

Nyt megakirkon pastoreita on eronnut lisää tehtävistään. Yksi heistä on Yhdysvaltojen Teksasissa, Dallasin kaupungissa kirkon jaoston perustanut Reed Bogard ja hänen vaimonsa Jess Bogard. Kirkossa on aloitettu sisäiset tutkinnat ja julkisuuteen on paljastunut runsaasti ikäviä yksityiskohtia toiminnasta. Bogradit haluavat siirtyä tehtävissään eteenpäin ja pysyä terveenä. Muuta syytä erolle ei ole kerrottu. Justin Bieberin lisäksi seurakuntaan ovat kuuluneet muun muassa Selena Gomez, Chris Pratt ja Kourtney Kardashian.