Räppäri YFN Lucci etsintäkuulutettiin murhasta epäiltynä – antautui itse poliisille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Atlantasta kotoisin oleva YFN Lucci on tehnyt muutamien vuosien ajan nousujohdanteista uraa Yhdysvaltojen hiphop-piireissä. Nyt artisti on kuitenkin otsikoissa toisenlaisissa merkeissä, sillä häntä epäillään murhasta.

Ammuskelutapausta tutkimaan saapunut Atlantan poliisi löysi 28-vuotiaan James Adamsin kuoliaakisi ammuttuna kadulta 10. joulukuuta. Hetkeä myöhemmin 32-vuotias Kevin Wright ilmaantui läheiselle paloasemalle ampumahaava vatsassaan, ja poliisi päätteli tapausten liittyvän toisiinsa. Poliisi on sittemmin nimennyt kolme epäiltyä tapauksiin liittyen, ja yksi heistä on YFN Lucci.

29-vuotias YFN Lucci, oikealta nimeltään Rayshawn Bennett, on sittemmin antautunut vapaaehtoisesti poliisille. Hän oli vain tunteja aikaisemmin julkaissut uuden Rolled On -musiikkivideonsa. Räppäriä syytetään muun muassa murhasta, pahoinpitelystä ja laittomasta ampuma-aseen hallussapidosta, uutisoi Page Six.