Kylie Jenner todisti biksukuvalla – Anastasia Karanikolaou edelleen bestis

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Realitytähti ja bisnesnainen Kylie Jenner vietti juuri rentouttavan viikonlopun luksusmajoituksessa Meksikossa isosiskonsa Kendall Jennerin kanssa. Kylie Jenner on julkaissut loman aikana otettuja kuvia sosiaalisessa mediassa kuluneen viikon aikana ja esitellyt upeaa bikinivartaloaan faneilleen.

Nyt Kylie Jenner julkaisi hänen Instagram-kanavallaan kuvan, jossa kaunotar poseeraa Anastasia Karanikolaoun kanssa. Naisista ei ole hetkeen näkynyt yhteiskuvia, mutta tuoreen kuvan myötä tähti on kuitenkin edelleen halunnut todistaa Karanikolaoun olevan hänelle läheisin ystävä. ”Tämä on minun bestikseni”, Jenner sanoo kuvatekstissään.

Anastasia Karanikolaoun omalla Instagram-kanavalla on nähty myös sellainen bikinikuvien tulva, jonka perusteella voisi olettaa, että myös Karanikolaou on ollut mukana Kylien ja Kendallin kanssa Meksikon lomalla. Kuvissaan tähti poseeraa lähinnä yhteistyökumppaninsa Fashion Novan asuissa esitellen verkkokaupan upeita bikinejä.