Kiina ottaa nyt koronatestejä peräaukosta: ”Säilyy siellä pidempään”

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronatesti tehdään tyypillisesti sieraimen kautta otettavan nenänielunäytten avulla, mutta nyt Kiinassa näytteitä on alettu ottamaan myös hieman toisenlaisella tavalla. Pekingissä testinäytteitä otetaan nykyään myös peräaukosta.

Anaalinäytteitä otetaan Pekingissä niiltä ihmisiltä, joilla uskotaan olevan korkea riski saada koronavirustartunta. Testejä on AFP-uutistoimiston mukaan tehty viime viikosta alkaen karanteenikeskuksissa ja alueilla, joissa on vahvistettuja koronatartuntoja.

Viranomaisten mukaan näytteen ottaminen anaaliteitse on muita vaihtoehtoja luotettavampaa, sillä virus säilyy peräaukossa hengitysteitä pidempään. Kiinalaiset sosiaalisen median palvelu Weibon käyttäjät eivät tosin ole suhtautuneet ajatukseen anaalinäytteiden ottamiseen innolla. Kyseistä metodia onkin kerrottu käytettävän Kiinassa muita näytteenottotapoja harvemmin juurikin siksi, että sitä on kuvailtu epämukavaksi.