Rita Ora lahjoi ravintolapäällikön – ravintola vaarassa menettää toimilupansa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Rita Ora on ollut viime aikoina etenkin kotimaassaan Iso-Britanniassa median silmätikkuna rikottuaan korona-ajan rajoituksia. Nainen järjesti viime vuoden puolella suuret 30-vuotissyntymäpäivät ja juhli noin 30 vieraan kanssa, minkä vuoksi hän joutui myöhemmin laatimaan julkisen anteeksipyynnön käytöksestään ja maksamaan 10.000 punnan sakot.

Rita Ora järjesti juhlansa salaa Notting Hillissä sijaitsevassa Casa Cruz -ravintolassa, joka on nyt vaarassa menettää toimilupansa. Kyseisten juhlien jälkeen ravintolan ravintolapäällikkö on erotettu jouduttuaan syntipukiksi juhlien järjestäjänä.

Ravintolapäällikkö Scottie Bhattarai on myöntänyt hyväksyneensä Rita Oran tiimiltä ahneuttaan 5.000 punnan palkkion siitä, että hän avasi ravintolan vain tähteä ja hänen seuruettaan varten vasten tarkkoja määräyksiä. Ravintolassa oli suljettu valvontakamerat eikä tapahtumasta oltu kerrottu kenellekään, mutta juhlavieraiden saapuessa paikalle sankoin joukon klubin takaovesta ja musiikin voimistuttua tilanteen huomanneet sivulliset olivat soittaneet paikalle poliisit.