Puu kaatui talon päälle – kehdossa nukkunut vauva selvisi kuin ihmeen kaupalla

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yksivuotiaan lapsen perhe on kiittänyt onneaan vauvan selvittyä naarmuitta kotia kohdanneesta onnettomuudesta. Kodin katon päälle kaatunut puu oli tuhonnut katon lapsen nukkuessa kehdossaan alapuolella.

Yhdysvaltojen Atlantassa asuva Ashlee Johnson oli herännyt varhain aamulla voimakkaaseen ääneen. Nainen huomasi järkytyksekseen kodin yläkerran katon romahtaneen sen päälle kaatuneen puun voimasta. Kaiken lisäksi puu oli kaatunut juuri yksivuotiaan Aasha-tyttären huoneen päälle, eikä Ashlee ollut saada huoneen ovea auki.

Äidin helpotukseksi Aasha oli selvinnyt onnettomuudesta ehjin nahoin. Palokunta pelasti yksivuotiaan katon laskeutuessa uhkaavasti hänen pinnasänkyään kohti. UPI-uutissivuston mukaan Ashleen kertoo uskovansa hänen viime vuonna kuolleen aviomiehensä suojelleen lasta suojelusenkelin tavoin.