Majavalivessä tapahtuu: Vesi nousi pesään ja majavat peittivät kameran

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yle Areenassa on seurattu jo tovi majavien elämää livekameroiden avulla. Majavaliven kuvauspaikkana on pieni korpilampi Evon retkeilyalueella. Alueella on neljä kameraa: työmaa, lampi, pesän laita ja pesä.

Yle Luonnon mukaan lammella majailee luultavasti kolme tai neljä majavaa. Koko Evon alueella majavia on useita kymmeniä. Majavat ovat aktiivisimmillaan iltaisin. Pimeän laskeuduttua niitä voi nähdä uiskentelemassa lammella ja hakemassa ruokaa ympäröivistä metsistä.

Välillä Majavalivessä on nähty hassuja tapahtumia. Kerran majava peitti kameran ja päätti, että sen elämän kuvaaminen pesässä saa olla tovin tauolla. Majavalive on myös kuvannut, kuinka vesi täyttää pesää.