Miley Cyrus alusvaatteissa – esitteli vartalonsa joka kuvakulmasta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Miley Cyrus julkaisi viime vuoden lopulla uuden Plastic Hearts -nimisen albumin, joka sisältää muun muassa hitit Prisoner ja Midnight Sky. Suurten konserttien ollessa koronaviruksen vuoksi pannassa tähti on viihdyttänyt fanejaan sosiaalisen median puolella entistä ahkerammin.

Nyt 28-vuotias Miley Cyrus esitteli näyttävän esiintymisasunsa, johon kuului vain näyttävät koristeelliset rintaliivit, mustat pikkuhousut ja saappaat. Videolla tähti pyörähtää kameran kuvatessa ympäri peilin edessä ja esittelee vartalonsa kuvaajalle joka kuvakulmasta.

Miley Cyrus on viime aikoina kamppaillut päihteiden käytön ja raittiuden kanssa. Nainen eli aiemmin absolutistina, mutta paljasti viime vuoden lopulla, että hän alkoi koronapandemian aikana juomaan uudelleen alkoholia. Cyrus ei soimaa itseään siitä, että hän joi, mutta hän kuitenkin tietää olevansa parempi versio itsestään selvin päin. Viime aikoina tähti on elänyt jälleen täysin raittiina.