Kukkarekat kuljettivatkin kilokaupalla huumeita Suomeen – katukauppa-arvo 20 miljoonaa euroa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Keskusrikospoliisi, Helsingin poliisilaitos, Hämeen poliisilaitos, Kaakkois-Suomen poliisilaitos ja Pohjanmaan poliisilaitos ovat selvittäneet Alankomaista johdettua huumausaineiden maahantuontia, myyntiä ja välitystä vuoden 2018 kesäkuusta vuoden 2020 toukokuuhun. Tutkittavana on ollut yhteensä 17 huumausaineiden maahantuontia, joihin liittyen epäillään törkeitä huumausainerikoksia.



Esitutkinnassa selvisi, että huumausaineiden hankkimisen, myymisen, pakkaamisen ja salakuljetuksen Alankomaista Suomeen ja Ruotsiin toteuttivat alankomaalaiseen rikollisryhmään kuuluvat henkilöt. Huumausaineiden tilaajat järjestivät huumeiden vastaanoton ja levityksen Suomessa.

– Esitutkinnassa on saatu selkeä käsitys laajasta ja järjestelmällisesti toimineesta huumausaineiden maahantuonti- ja kuljetusorganisaatiosta. Tutkintaan liittyen on tehty useita operaatioita eri puolilla Suomea, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Räty Keskusrikospoliisista.

Huumausainekuljetusten pääasiallisiksi järjestäjiksi epäillään 44- ja 47-vuotiasta alankomaalaista miestä. Epäillyt ottivat huumausaineet vastaan Alankomaissa ja pakkasivat ja lastasivat ne Suomeen kuljetusta varten. Huumausaineet piilotettiin kukka- ja huonekasvilasteihin, joiden maahantuontia ja myyntiä varten epäillyt olivat perustaneet yrityksen. Kukkarullakot kuljetettiin Alankomaista rahdin mukana Vuosaaren satamaan. Rahtia kuljettanutta yritystä ei epäillä osallisuudesta mihinkään rikokseen.

Esitutkinnan mukaan maahantuontiorganisaatio levitti eri puolelle Suomea ja Tukholmaan yhteensä:

– 310 kg marihuanaa

– 312 kg amfetamiinia

– 53 kg hasista

– 15 kg kokaiinia

– 14 kg MDMA:ta

– 2 kg kristallia

– 142.000 ekstaasitablettia

– 19.000 lsd-tablettia

– 100.000 Xanax-tablettia

– 2 kg ketamiinia

– yli 50 000 kappaletta muita lääkeaineita

Poliisi epäilee, että pääosa Katiskaan liittyvistä huumausaineista on vastaanotettu tässä tutkinnassa keskiössä olevalta kuljetusorganisaatiolta. Katiskaan liittyen epäillään vastaanotetun kaksi nyt tutkinnassa olevista seitsemästätoista huume-erästä.

Esitutkinnan yhteydessä poliisin yksiköt takavarikoivat rikoshyötynä yhteensä hieman yli miljoona euroa sekä ottivat turvaamistoimien kohteeksi noin 700.000 euron arvosta kiinteää omaisuutta. Poliisin toimenpiteiden kohteena esitutkinnan vuoksi on Suomessa ollut yhteensä yli 50 henkilöä. Esitutkinnassa selvitettyjen maahantuontien yhteydessä levitettyjen huumausaineiden yhteenlaskettu katukauppa-arvo on arviolta yli 20 miljoonaa euroa.