Nick Cannonilla koronavirus – passitettiin heti ulos kuvauksista

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä ja koomikko Nick Cannon on viime aikoina tehnyt uraa television puolella. Mies on juontanut monia ohjelmia, mutta nyt hän joutui astumaan ainakin väliaikaisesti alas The Masked Singer -ohjelman juontajan paikalta tehtyään positiivisen koronatestin.

Nick Cannonilla on todettu positiivinen tulos koronatestistä, minkä vuoksi hän on joutunut keskeyttämään työnsä. Tähti itse ei ole vielä kertonut julkisuuteen mikä hänen vointinsa tällä hetkellä on. 40-vuotias Nick Cannon lepäilee kotonaan ja viettää nyt aikaansa karanteenissa.

Viihteen parissa työskentelevät julkkikset joutuvat työnsä puolesta kohtaamaan paljon ihmisiä, mikä selittääkin varmasti sen, että moni juontaja, näyttelijä ja realitytähti on sairastunut viimeisen vuoden aikana koronavirukseen. Niecy Nash tulee People-sivuston mukaan paikkaamaan Nick Cannonia The Masked Singer -ohjelman viidennelle tuotantokaudelle ainakin sen muutamaan ensimmäiseen jaksoon.