Sarjanäpistelijä kiinni Lahdessa – 13. kerta vuoden sisään

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Myymälävarkaiden toimintaa on vaikea saada kuriin. Näpistyksestä saa rangaistukseksi vain sakkoja. Kaupan ala kärsii järkyttäviä tappioita myymälävarkaiden takia, eivätkä kaikki edes jää kiinni.

Hämeen poliisilaitos kertoi taannoin malliesimerkistä. Sen partio oli nimittäin ojentanut sakkolapun tapanäpistelijälle ja poliisin vanhalle tutulle Lahdessa. Kyseisellä kerralla tekijä oli yrittänyt varastaa elintarvikkeita, mutta jäi kiinni Lahden keskustassa sijaitsevassa marketissa.

Poliisi kertoo, että miehen epäillään näpistäneen ruokaa yli 140 euron arvosta. Mies oli jäänyt jo 13 kertaa aiemmin kiinni näpistämisestä vuoden sisällä. Tapaus ei ole ainoa laatuaan, sillä sarjanäpistelijöitä löytyy runsaasti ympäri Suomea.