Gigi Hadid esitteli kauneussalaisuutensa – ei ole käynyt kauneusleikkauksissa

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippumalli Gigi Hadid ja poptähti Zayn Malik saivat viisi kuukautta sitten esikoisensa kun heidän perheeseensä syntyi syyskuun lopulla pieni tyttövauva. Taannoin onnellinen pariskunta paljasti antaneensa tyttärelleen nimeksi Khai, joka tarkoittaa valittua, kuninkaallista ja aatelista.

Gigi Hadid palasi töihin jo 12 viikkoa synnyttämisen jälkeen. Huippumallin uraa tekevä Gigi Hadid nähdään nyt Voguen julkaisemalla videolla, jossa 25-vuotias nainen esittelee kauneussalaisuutensa ihonhoitoon ja meikkaamiseen liittyen-

Raskauden aikana naisen käyttämät tuotteet vaihtuivat, koska hän halusi suosia mahdollisimman luonnollisia voiteita. Gigi Hadid haluaa levittää mahdollisimman monet meikkituotteet käsillään ja sormillaan, koska siten ne sulautuvat hänen mukaansa parhaiten ihoon.

Monet luulevat naisen tehneen kasvoilleen kauneuskirurgisia toimenpiteitä, koska hänen meikkaustyylinsä on vuosien varrella muuttunut. Gigi Hadid kuitenkin vakuuttaa kaiken johtuneen vain siitä, että hän on oppinut varjostamaan kasvojaan oikein, mikä saa ne kuvissa näyttämään hieman eri mallisilta.