Paris Hiltonin lahja poikaystävälle – valtavan kokoinen muotokuva pariskunnasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Seurapiiritähti Paris Hilton seurustelee nykyään liikemies Carter Reumin kanssa. Suhde on selkeästi vakaalla pohjalla, sillä tähti on puhunut julkisuudessa jopa perheen perustamisesta. Nyt pariskunta on juhlistanut Reumin syntymäpäiviä.

VEEV Spirits -yhtiön toisena perustajana tunnettu Carter Reum täytti perjantaina 40 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi Paris Hilton antoi hänelle todennäköisesti melko odottamattoman lahjan. Kyseessä oli suurikokoinen muotokuva heistä kahdesta läheisissä tunnelmissa.

Pari tapasi toisensa ensi kertaa vuoden 2019 loppupuolella yhteisen ystävän kautta, ja myöhemmin he alkoivat seurustelemaan. Paris Hilton on kuvaillut Carter Reumia unelmien miehekseen ja paljastanut heidän keskustelleen usei nhäistä. Taannoin Hilton aloitti IVF-hoidon lapsen hankkimiseksi.