Britney Spears pitää taukoa esiintymisestä – haluaa opetella olemaan tavallinen ihminen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Britney Spears on jo pidemmän ajan pitänyt taukoa esiintymisestä. Aiemmin naisen kerrottiin pidättäytyvän näytöslavoilta kostaakseen isälleen Jamie Spearsille sen, että mies ei luovu tyttärensä edunvalvojan roolista. Nyt nainen on kuitenkin itse kertonut, että syy on aivan toisenlainen.

Britney Spears julkaisi hänen Instagram-kanavallaan videon, jossa nähdään pieni pala kolme vuotta sitten tapahtuneesta konsertista. Videolla nainen tanssii ja laulaa isolla lavalla Toxic-kappalettaan. 39-vuotias Spears ei ole uskoa, että esiintymisestä on jo noin pitkä aika. Tähti kertoo kuvatekstissään rakastavansa esiintymistä, mutta tällä hetkellä hän kuitenkin haluaa vain opetella olemaan tavallinen ihminen.

Britney Spears kertoo nauttivan tavallisesta jokapäiväisestä elämästään ja arjestaan. Tähti haluaa myös muistuttaa seuraajiaan siitä, että he eivät voi tietää millainen ihminen oikeasti on ja minkälaista elämää hän elää pelkästään sen perusteella mitä kuvista ja videoista näkyy.