Kuusivuotias varasti vanhempien auton – kolaroi sen naapurin seinään

Ohhoh! · Tim Isokivi

Vanhempiensa auton rattiin hypännyt lapsi on aiheuttanut mittavia tuhoja naapureidensa kotiin. Hän kolaroi vanhemmiltaan salaa varastamansa ajoneuvon omakotitalon seinään Yhdysvaltojen Arizonassa.

Kuusivuotias poika heräsi keskellä yötä, nappasi vanhempiensa avolava-auton avaimet ja käynnisti sen. Lapsi peruutti auton läheiselle tielle ja ajoi tämän jälkeen naapureiden kodin seinän läpi. Kodissa asuvan Ligia Visoanin sisko lensi onnettomuuden seurauksena kohti kaapinovia, mutta selvisi tilanteesta mustelmilla.

Kodissa alkoi tulvimaan auton osuttua vesijohtoon, ja lisäksi onnettomuus synnytti kaasuvuodon. Visoan kertoo kuitenkin olevansa onnellinen siitä, ettei kukaan loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti. Fox 10 -sivuston mukaan paikalliset poliisit ja palokunta tutkivat parhaillaan tapausta.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.