Chachi-vaimo maistatti Jukalla meksikolaisia herkkuja: ”Kutsutteko te tätä karkiksi?”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Maailmaa valloittaneista Duudsoneista tunnetuksi tullut Jukka Hildén ja hänen vaimonsa Chachi Gonzales ilmoittivat hetki sitten odottavansa toista lastaan. Avioparilla on myös tytär Sophia Rose, jonka yksivuotissyntymäpäiviä perhe juhli marraskuun lopulla.

Chachi Gonzales pitää YouTubessa suosittua videoblogia, jota seuraa jo 1,65 miljoonaa ihmistä. Nyt nainen julkaisi kanavallaan hauskan videon, jossa hän antaa Jukan maistella ja arvostella erilaisia meksikolaisia makeisia, joita Chachin oma äiti oli heille tuonut vierailunsa aikana.

Jukka Hildén on jo aiemmin saanut vaimoltaan maistettavakseen erilaisia meksikolaisia herkkuja ja välipaloja, jotka eivät olleet lainkaan miehen mieleen. Sen vuoksi Jukka oli hieman skeptinen maistelun alussa. Mies piti etenkin chilillä kuorrutetuista tikkareista ja karkeista, mutta pähkinän makuiset ja toffeeta muistuttavat herkut saivat Jukan kuitenkin irvistämään ällötyksestä.