Mikko Kiviseltä täyslaidallinen Sanna Marinin hallitukselle: ”Häpeällistä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa tapahtuma- ja kulttuuriala sekä artistit ovat olleet lähes vuoden ilman työtä. Sanna Marinin hallitus on rajoittanut alan toimintaa merkittävästi, mutta taloudellisten vahinkojen korvaamisesta se on antanut vain tyhjiä lupauksia. Viime viikolla Paula Vesala syytti alan ahdingosta pääministeri Sanna Marinia ja ministeri Krista Kiurua. Mikko Kivinen on samoilla linjoilla.

Aiemmin Marinin hallituksen ministereille esitettiin vuodeksi porttikieltoa kulttuuritapahtumiin. Kivinen kannattaa esitystä ja esittää lisäksi boikottia hallituspuolueille. Hänen mukaansa SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat koronakriisin myötä näyttäneet todelliset karvansa jätettyään alan toimijat oman onnensa nojaa.

– Aina ennen isoja ja tärkeitä vaaleja on puolueilla, ymmärtääkseni pääasiassa vihreillä, Vasemmistoliitolla ja SDP:llä tapana pyytää esiintyviä taiteilijoita tukemaan heitä esiintymällä erilaisissa vaalitilaisuuksissa, tukikonserteissa jne. Itsekin olen ollut mm Ahtisaarta tukemassa. Muistaakseni ainakin Haavistolla, Halosella ja Arhinmäellä on ollut massivisiakin tilaisuuksia, konsertteja yms. Paljon onporukkaa lähtenyt tukemaan mielestään hyvää asiaa, Mikko Kivinen kirjoittaa.

– Nyt, kun nämä puolueet ovat hallituksessa he ovat näyttäneet todellisen karvansa: heitä ei kiinnosta tapahtuma- ja kulttuurityöntekijöiden ahdinko pätkän vertaa. Meiltä on kielletty harjoittamasta ammattejamme kyseenalaisten, erittäin epäoikeudenmukaisten ja todennäköisesti myös lainvastaisten päätöksien, kuten muusikkojen liitto hyvässä ulostulossaan toteaa, johdosta.

Mikko Kivinen kiteyttää tapahtuma-alan toimijoiden ajatukset siitä, että SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto pyrkivät hyötymään artisteista, mutta hädän hetkellä artistit kuitenkin unohdetaan.

– Hallituksen ministereille ja heidän puolueillein me olemme olleet vain hyödyllisiä idiootteja, lainakseni V.I Leniniä. Meistä otetaan hyöty, joka auttaa heitä ja kun me olemme pulassa, meidät jätetään oman onnemme nojaan. Häpeällistä. Niinpä ehdotan: kun teitä seuraavan kerran pyydetään esiintymään vaalitilaisuuksissa kieltäytykää kohteliaasti ja kysykää: mitä te teitte meidän hyväksi kun me tarvitsimme apua? Ette mitään, miksi me tukisimme teitä?

Kivinen toteaa, että ilman esiintyjiä hallituspuolueiden tapahtumissa joudutaan kuuntelemaan lähinnä katteettomia vaalilupauksia. Päivityksen saaman valtaisan suosion perusteella hän ei vaikuta olevan ainakaan väärässä.

– Tulee varmasti aika tylsiä tilaisuuksia kun yleisö, jota tietysti tulee olemaan vähemmän kuin ennen koska tilaisuuksista puuttuu vetovoimaisia esiintyjiä. Yleisöparka joutuu vain kuuntelemaanpoliitikkojen katteettomia vaalilupauksia. Winston Churchill lausui toisen maailmansodan aikana Saksan maihinnousun uhatessa: Jos meillä ei olisi kulttuuriamme, mitä me sitten puolustamisiimme? Kumpa meiltäkin löytyisi hänen kaltaisiaan valtiomiehiä. Mutta Englanti onkin kulttuurivaltio, Kivinen päättää kirjoituksensa.