Mel C ei haluaisi olla nuori poptähti tänä päivänä – sosiaalinen media luo liikaa paineita

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Mel C tunnettiin Spice Girls -tyttöbändissä Sporty Spice -nimellä, joka olikin naiselle hyvin kuvaava nimi sillä kaunotar oli urheilullinen ja hyvässä fyysisessä kunnossa. Hän halusi olla täydellinen poptähti, minkä vuoksi hän alkoi rajoittamaan ruokavaliotaan ja sai lopulta syömishäiriön.

Musiikkibisnes on aina ollut hyvin ulkonäkökeskeistä, mikä on näkynyt myös musiikin visuaalisessa puolessa, esiintymisasuissa ja musiikkivideoilla. Tänä päivänä visuaalinen puoli ja artistius pitää olla vahvasti läsnä myös sosiaalisessa mediassa, joka on julkisuuden uusi ulottuvuus.

Mel C ei haluaisi sosiaalisen median vuoksi olla nuori poptähti tässä ajassa. 47-vuotias tähti on Daily Mail -sivuston mukaan sitä mieltä, että hän ei selviäisi kaikista paineista. Tähden henkinen terveys oli jo Spice Girls -yhtyeen kulta-aikana koetuksella eikä hän osaa edes ajatella miten hän pärjäisi tänä päivänä samassa myllytyksessä.