Paukkupakkasten seuraus: Suomessa tehtiin torstaina sähkönkulutuksen ennätys

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa on huomattu sähköverkon puutteellisuus yllätystalven saavuttua maahan myös alueille, joilla ei normaalisti sada lunta. Suomessa on tällä viikolla tehty pakkasennätyksiä Etelä-Suomessa. Sähköä riittää ja sähköverkko kestää.

Energiateollisuus ry on uutisoinut, että pakkanen on nostanut sähkönkulutusta. Talven aiempi ennätys oli 15.1. yhdeksän ja kymmenen välillä aamulla, jolloin sähköä kului 14.230 megawatin teholla, kun torstai aamun vastaava lukema oli 14.267 megawattia. Kaikkien aikojen sähkönkulutuksen ennätys on talvelta 2016, jolloin kulutusta oli korkeimmillaan, 15.105 MWh/h. Suomeen myös tuodaan sähköä.

– Texas on eristänyt energiajärjestelmänsä muista osavaltioista välttyäkseen liittovaltiotason sääntelyltä. Texasista menee hyvin vähän piuhoja muihin osavaltioihin, toteaa Energiateollisuuden markkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa.

– Onneksi tilanne on täysin päinvastainen Suomessa. Sähköä voidaan viedä, ja sitä tuodaan nykyisin jatkuvasti. Tuonnin merkitys korostuu silloin, kun kulutushuippuja pitää tasata. Olkiluoto kolmosen valmistuminen vie tuonnin painopistettä talven kylmimpiin päiviin.