Eva Longoria paistatteli päivää biksuissa – treenaa nykyään trampoliinilla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Täydelliset naiset -sarjasta tutuksi tullut näyttelijä Eva Longoria meni neljä vuotta sitten naimisiin José Bastonin kanssa ja perusti perheen. Tähti on viettänyt viime aikoina rauhallista perhe-elämää, minkä lisäksi hän on tehnyt kovasti töitä sen eteen, että hän on saanut siron vartalon takaisin vanhoihin mittoihinsa raskauden jälkeen.

Nyt Eva Longoria julkaisi hänen Instagram-kanavalleen näyttävän lomakuvan, jossa hän poseeraa kauniin merimaiseman ja uima-altaan edustalla. Naisella on yllään aurinkohattu ja tummansiniset bikinit, jotka paljastavat tähden treenatun vartalon.

Eva Longoria ja José Baston saivat kaksi vuotta sitten pojan, jolle he antoivat nimeksi Santiago Enrique. Raskauden jälkeen 45-vuotias Eva Longoria on viettänyt paljon aikaansa kuntosalilla karistaakseen raskauskilot ja treenannut muun muassa kahvakuulien kanssa. Taannoin tähti lisäsi rutiiniinsa myös trampoliinin, jolla hyppiminen näyttääkin tuottaneen hyvin tuloksia.