Kampanja kerää lahjoituksia tapahtuma-alan ihmisten ja perheiden auttamiseksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Koronaepidemian aiheuttama kriisi alkoi tapahtuma-alalla vuosi sitten, kun Marinin hallituksen päätöksellä toteutettu tapahtumien sulku jätti kymmeniä tuhansia ihmisiä ympäri Suomen ilman töitä ja toimeentuloa. Valtaosa tapahtuma-alan ammattilaisista on yksinyrittäjiä tai freelance-työntekijöitä, jotka ovat taloudellisten tukijärjestelmien väliinputoajia tilanteessa, jossa tulevien töiden suunnittelu on mahdotonta.

Pitkään jatkuneen epävarmuuden ja tulojen menetyksen vuoksi tuhannet ihmiset ovat ajautuneet vakavaan taloudelliseen kriisiin, joka vaikuttaa myös heidän perheidensä arkeen. Tapahtumateollisuus keräsi kampanjaa varten alan ihmisten tarinoita ja niistä välittyy hätä – rahat eivät riitä ruokaan, vuokraan tai laskuihin. Selviytyminen koettelee myös mielenterveyttä.

– Tapahtuma-ala on aina ollut mukana, kun yhteiskunnassa tarvitaan hyvää. Olemme auttaneet saamaan huomiota ja keräämään taloudellista apua sitä tarvitseville. Nyt ala on itse hädässä. Tapahtuma-alan kriisin vuosipäivänä haluamme kohdistaa huomion ihmisiin, jotka ovat koronakriisin erityisiä kärsijöitä. He tarvitsevat tukea, kertoo Tapahtumateollisuuden puheenjohtaja Pekka Timonen.

Tapahtumateollisuus ja Kotimaanapu yhdessä käynnistävät Työt kielletty -kampanjan, jossa kerätään ja viedään apua sitä tarvitsevien ihmisten arkeen. Kampanjan kasvoina nähdään tapahtuma-alan ammattilaisia Ville Juurikkalan kuvaamissa valokuvissa.

– Kotimaanavun keräyksellä tuetaan koronaepidemian takia taloudelliseen ahdinkoon joutuneita tapahtuma-alan ihmisiä ja heidän perheitään. Kaikkien avunsaajien tilanne selvitetään ensin paikallisen ammattilaisen toimesta. Nyt meillä jokaisella on mahdollisuus toimia äänettömän hädän puolesta, sanoo Kotimaanavun tuottaja Ilkka Kalmanlehto.

Lahjoitusvaroja käytetään avuntarvitsijoiden auttamiseksi taloudellisesti, tavara- tai ruoka-avun kautta tai muihin välttämättömiin toimiin, joiden avulla vaikeuksissa olevien elämänlaatua halutaan kohentaa.

Tapahtumateollisuus tekee työtä, jotta tapahtumia päästään järjestämään heti, kun se on taas turvallista. Sitä ennen kutsumme kaikki suomalaiset – yksityishenkilöt ja yritykset antamaan apua. Kotimaanapu vie avun perille jokaiselle henkilökohtaisesti diakoniatyön kautta. Apua tarvitsevat ihmiset voivat olla yhteydessä oman paikkakuntansa seurakunnan diakoniatyöhön. Avun saaminen ei edellytä kirkon jäsenyyttä.