Varustamo aloittaa rokotettujen luksusristeilyt

Lux Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Koronapandemia pysäytti matkailualan vuosi sitten, mutta parhaillaan alan yritykset suunnittelevat jo poispääsyä koronakriisistä. Nyt myös luksusristeilyistä tunnettu P&O Cruises on ilmoittanut jatkavansa toimintaansa, mutta tiukoin kriteerein.

Yhtiön mukaan sen Ultimate Escape -konsepti aloittaa heinäkuussa risteilyt Britannian rannikolla kahdella eri aluksella. Luvassa on Britannia-aluksella tehtäviä kolmen vuorokauden ja Iova-aluksilla tehtäviä seitsemän vuorokauden risteilyjä, joihin voivat osallistua ainoastaan koronarokotuksen saaneet matkustajat.

Koronakriisin jälkeisen aikakauden ensimmäiset viikon risteilyt maksavat halvimmillaan noin 1 000 euroa ja kolmen vuorokauden risteilyt noin 600 euroa. Britannia-alus lähtee ensikerran liikkeelle Southamptonin satamasta 27. heinäkuuta ja Iina puolestaan 7. elokuuta. All inclusive -hintaan sisältyy myös livekeikat ja kylpyläpalvelut.