Presidentti Sauli Niinistö sai koronarokotteen: ”Eteenpäin muita kunnioittaen”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on saanut koronarokotteen. Hän kertoi asiasta hetki sitten sosiaalisessa mediassa. Twitterissä julkaisemassaan viestissä 72-vuotias presidentti muistutti, että myös rokotuksen saanut ja koronan jo aiemmin sairastanut voi edelleen levittää koronavirusta.

– Sain juuri ensirokotuksen (Pfitzer-Biontech). Tästäkin eteenpäin muita kunnioittaen, maskia pitäen ja varovaisuutta noudattaen; rokotettu tai koronan sairastanut saattaa silti levittää tautia.

Presidentti rokotettiin viestin mukaan lääkeyhtiö Pfizer-Biontechin koronarokotteella. Taannoin Niinistö kertoi ottavansa rokotteen, kun hänen vuoronsa tulee. Suomessa koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut tähän mennessä noin 670 000 ihmistä, eli reilut 12 prosenttia suomalaisista.