Tulvat eivät poistaneet hiiriongelmaa – video paljastaa niiden olevan taitavia uimareita

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Verkossa levinneillä viraalivideoilla on nähty erikoisia vaikutuksia, joita tulvilla on ollut. Esimerkiksi hauta-arkut ovat tulvien vuoksi nousseet pintaan ja lähteneet ajelehtimaan veden mukana. Tällä kerralla videolla nähdään mitä tulvat saivat Australiassa aikaan.

Videon julkaisijan mukaan hyvin korkea hiirikanta on ollut Australian New South Walesissa suuri ongelma viime aikoina. Kun Garahin alueelle oli luvattu tulvia, moni luuli sen olevan vastaus hiiriongelmaan ja saavan kannan putoamaan hiirten hukkuessa veteen.

YouTube-videolla nähdään miten hiiret osoittivat ihmisten luulot vääriksi. Hiiret eivät suinkaan hukkuneet vaan uivat hyvin taitavan ja vaivattoman näköisesti veden päälle ja hakeutuvat kuivalle maalle. Videon kuvannut henkilö on ollut varmasti ihmeissään huomattuaan, että kymmenet veden päällä liikkuvat otukset ovat hiiriä.