70 vuotta sitten kadonnut lompakko löytyi koulusta – parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hukattujen esineiden löytymisen suhteen ei kannata koskaan menettää toivoaan. Joskus kadonneet esineet voivat löytyä jopa vuosikymmeniä myöhemmin. Näin kävi taannoin erään yhdysvaltalaisnaisen vuosikymmeniä sitten kadonneelle lompakolle.

Virginiassa sijaitsevaa Poquosonin peruskoulua remontoimassa ollut rakennusurakoitsija teki puretusta liikuntasalista yllättävän löydön. Vanhasta ilmastointiputkesta paljastui vanha lompakko. Se piti sisällään 85 senttiä rahaa, vuoden 1951 joulupukkipostimerkkejä, vuoden 1951 kalenterin ja valokuvia.

Lompakon omistajaksi selvisi nykyään 85-vuotias Easter French, joka onnistuttiin paikantamaan Connecticutin osavaltiosta. French oli muistanut kadottaneensa lompakon liikuntasalissa lukuvuotena 1951-52 tuolloin yläasteena toimineessa oppilaitoksessa. Hän kuvailee CNN-uutissivustolle hämmästyneensä 70 vuotta sitten kadonneen lompakon yllättävän löytymisen vuoksi ja odottavansa pääsevänsä tutustumaan sen sisältöön lastensa ja lastenlastensa kanssa.