Yrittäjien mitta on täysi: ”Perusoikeuksia poljetaan huterin perustein”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Suomen Yrittäjät on seurannut huolestuneena hallituksen koronanvastaisia toimia. Jo vuosi sitten ehdotettiin, että maan rajoilla suoritettaisiin massatestauksia kansalaisten sijaan, jolloin taudin kulku estettäisiin maahan tai saataisiin paremmin jäljitettyä. Näin ei ole käynyt.

Sen sijaan hallitus kurittaa nyt suomalaisia yrittäjiä siitä, että koronaviruksen leviämistä ei ole saatu hallintaan jo lähtökuopissa. Nyt vaarana on, että yrittäjille ja heidän työntekijöilleen ei ole tarjolla riittäviä korvauksia tai lainsäädännöllisiä keinoja sopeutua, mikäli yritystoiminta estetään liikkumisrajoituksilla.

– Hallituksen suunnittelemat liikkumisrajoitukset iskevät suurella voimalla yrityksiin. Julkistettu ehdotus on liian raskas leka nykytilanteessa, kohdistuu väärin ja uhkaa kaataa yrityksiä, Suomen Yrittäjät arvioi.