Näyttelijä Emma Stone synnytti esikoisensa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muun muassa elokuvista La La Land ja Zombieland tunnetun Hollywood-tähti Emma Stonen paljastettiin alkuvuodesta odottavan lasta. Nyt 32-vuotiaan näyttelijän ja hänen aviomiehensä, Dave McCaryn esikoinen on syntynyt.

Emma Stonen synnytti TMZ-sivuston mukaan esikoislapsensa lauantaina 13. maaliskuuta Los Angelesissa. Lapsen nimeä tai sukupuolta ei ole kerrottu julkisuuteen, ja pariskunta on muutenkin ollut tarkka yksityisyydestään raskauteen liittyen.

28. toukokuuta ensi-iltansa saavaa Disneyn Cruella-elokuvaa tähdittävä Emma Stone ja muun muassa Saturday Night Live -sarjan sketsejä ohjaava Dave McCray menivät kihloihin vuoden 2019 joulukuussa seurusteltuaan kahden vuoden ajan. Pariskunta meni naimisiin viime vuoden syyskuussa siirrettyään keväälle suunniteltuja häitään koronatilanteen vuoksi.