FBI-agentti ryhtyi Hollywood-tuottajaksi – työstää nyt rikoselokuvia ja -sarjoja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

FBI:n erikoisagentti Anne Beaganista tuli viime vuonna nuorin järjestöstä eläkkeelle jäänyt naispoliisi. 48-vuotiaana työnsä liittovaltion keskusrikospoliisina lopettanut Beagan on sittemmin tehnyt toisenlaisen uravalinnan. Rikokset ovat tosin keskeisessä osassa myös hänen uudessa työssään.

Anne Beagan on perustanut yhdessä Netflixin Mindhunter-rikossarjan tuottaja Jennifer Erwinin kanssa Dark Pictures -tuotantoyhtiön. Deadline-sivuston mukaan yhtiöllä on työn alla jo 16 projektia. Useimmat niistä ovat todellisista FBI-tapauksista ammentavia toimintatrillereitä ja rikostarinoita.

Vuonna 1996 FBI-akatemiasta valmistunut Anne Beagan tutki liittovaltion poliisina muun muassa talousrikoksia, lapsiin kohdistuvia rikoksia, väkivaltarikoksia ja terrorismia. Myöhemmin hän siirtyi FBI:n tiedottajaksi, jonka erikoisalana oli yhteyshenkilönä toimiminen viihdeteollisuuden kanssa. Hän toimi FBI:n konsulttina ja neuvojana muun muassa elokuvissa The Wolf of Wall Street, The Irishman ja Kolme sekuntia sekä televisiosarjassa FBI.