Uutuusmaski peittää vain nenän – mahdollistaa syömisen ja juomisen

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Syöminen ja juominen ei luonnollisesti onnistu kasvomaskin käytön aikana. Nyt meksikolaiset tutkijat ovat kuitenkin ilmoittaneet keksineensä ongelmaan ratkaisun uudenlaisen maskityypin avulla.

Meksikon kansallisen teknillisen yliopiston tutkijoiden kehittelemä maski peittää ainoastaan nenän. Tarkoituksena olisi, että nenämaskia käytettäisiin varsinaisen kasvomaskin alla. Syömisen ja juomisen ajaksi kasvomaski riisuttaisiin, mutta nenämaski jätettäisiin kasvoille.

Maailman terveysjärjestö ja lukuisat muut asiantuntijatahot ovat kehottaneet ihmisiä käyttämään vain maskeja, jotka peittävät sekä nenän, suun että leuan. Nenämaskin kehittäjät ovat kuitenkin Ladbible-sivuston mukaan painottaneet, ettei uutuuskeksinnön tarkoituksena ole korvata perinteisiä kasvomaskeja. Sen sijaan tavoitteena on ehkäistä koronan leviämistä myös niissä tilanteissa, joissa suun peittävän maskin käyttö on mahdotonta.