Tayu-punaviini syntyi yhteistyössä alkuperäiskansan kanssa

Ruoka Viihdeuutiset · Stara.fi

Mapuchet ovat alkuperäiskansa, jota pidetään nykyisen Chilen ja Argentiinan ensimmäisinä asuttajina. Muutama vuosi sitten heidän kanssaan luotiin punaviini, jonka viinirypäleiden viljelystä mapuche-perheet saivat uuden tulonlähteen.

Etelä-Chilesen, Mallecon laaksoon sijoittuva hanke käynnistyi, kun Viña San Pedro aloitti vuonna 2015 yhteistyön kahden Buchahueico-yhteisöön kuuluvan Mapuche-perheen kanssa. Nyt vuonna 2021 projektissa on mukana jo kuusi perhettä. Viinitalo valmistaa perheiden tiloilla tuotetuista rypäleistä viiniä, ja ensimmäinen yhteistyön tuloksena syntynyt viini on Tayu 1865 Pinot Noir.

Projektin ansiosta puutarhoista on kasvanut tuottoisia viinitarhoja, ja maanviljelyperinne on valjastettu perheille säännölliseksi tulonlähteeksi. Perheet voivat pysyä omalla asuinseudullaan, eikä heidän tarvitse muuttaa töiden perässä kaupunkiin. Tayu-viini on kunnianosoitus ainutlaatuiselle yhteistyölle ja Mapuche-kansalle, ja Tayu tarkoittaa mapudungiksi meidän. Etiketissä olevat kasvot on muodostettu satojen Buchahueico-yhteisön jäsenten kasvojenpiirteistä.