Temptation Islandin Joannalle tappouhkaus somessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Temptation Island Suomen tapahtumat ovat nousseet viime viikkoina otsikoihin, kun kuvauksiin seurustelevana astellut Henkka ja hänelle vastustamattomaksi houkutukseksi muodostunut sinkkukaunotar Joanna päätyivät heiluttamaan peittoa televisiokatsojien silmien alla. Tapauksesta syntyi kohu, kun selvisi, ettei ehkäisyä käytetty.

Henkka ja Joanna, kuva: Nelonen Media, Lars Johnson

Henkan ja Joannan suhteesta on kohistu siitä saakka, mutta nyt nuoren lahtelaisen neitokaisen sosiaalisessa mediassa on nähty sinne kuulumatonta materiaalia. Hän nimittäin kertoi Instagram Stories -julkaisussaan saaneensa tappouhkauksen. Mies lähetti Joannalle viestin, jossa tämä kirjoitti ”Kylsut vielä tapetaa. Älä huoli”. Viesti ei siis jäänyt pimentoon. Kyseinen käyttäjätili ei seuraa ketään eikä sitä seuraa ketään, joten kyseessä lienee tekaistu käytäjätili.

Asiakaspalvelijana työskentelevä pirteä Joanna kuvailee itse luonnettaan positiiviseksi, meneväksi ja uteliaaksi. Tulevaisuuden haaveissa Joannalla siintävät oma perhe ja yritys. Tällä hetkellä villiä sinkkuelämää viettävää Joannaa ei vielä ole vielä taivuteltu parisuhteeseen, mutta häneen tekee vaikutuksen komeat ja puheliaat miehet.

Temptation Island Suomi kuvattiin tällä kertaa Thaimaan sijaan Levillä. Henkan ja Joannan kohun myötä tuotantoyhtiö vahvisti, että ohjelmassa nähty versio voi antaa virheellisen kuvan todellisista tapahtumista. Lisäksi yhtiö pahoitteli tapahtunutta ja lupasi tehdä jaksosta uuden version, jonka julkaisee nyt nähdyn tilalla. Tapahtumista syntynyt kohu on hyvä muistutus sitä, että realitysarjojen tapahtumat eivät aina vastaa todellisuutta.