Normipäivä Islannissa? Lentopalloa purkautuvan tulivuoren juurella

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Islannissa sijaitseva Fagradalsfjall-tulivuori alkoi yllättäen purkautumaan 19. maaliskuuta. Tulivuori oli ennen purkausta uinunut jopa 6 000 vuoden ajan. Purkauksesta ei ole aiheutunut juurikaan haittaa paikallisille asukkaille.

Fagradalsfjallin purkautumiseen on suhtauduttu Islannissa hämmentävällä tyyneydellä ja jopa riemulla. Viraalina levinneellä videolla joukko paikallisia pelaa lentopalloa purkautuvan tulivuoren juurella kuin kyseessä olisi täysin arkipäiväinen ilmiö.

Videon hämmentävästä tilanteesta jakoi sosiaalisessa mediassa Twitter-käyttäjä Rut Einarsdottir. Sitä kuvailtiin verkossa jopa päivän islantilaisimmaksi videoksi. Yhteensä saarivaltiossa on arviolta 130 tulivuorta, joista osa on aktiivisia ja osa uinuvia.