Auton alle jäänyt teini julistettiin kuolleeksi – alkoi toipua juuri ennen elintenluovutusta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen Lewis Roberts julistettiin taannoin kuolleeksi sairaalassa hänen kärsittyään vakavasta aivovauriosta pakettiauton alle jäämisen seurauksena. Juuri kun Blackshaw Moorissa asuvan 18-vuotiaan perhe oli kuullut suru-uutisia, tapahtui kuitenkin odottamaton käänne.

Neljä vuorokautta hengityskoneessa olleen Lewis Robertsin perheelle oli lopulta kerrottu, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Nuorukaista alettiin valmistelemaan viimeiseen leikkaukseen elinluovutusta varten. Vain tunteja ennen sitä Lewisin huomattiin alkaneen jälleen hengittämään omin avuin.

Lewisin tila on sittemmin kohentunut muillakin tavoin. Hän on Stoke Sentinel -sivuston mukaan reagoinut kiputestiin, liikutellut raajojaan ja päätään sekä avannut silmiään ja suutaan. Lewisin toipumista varten on sittemmin avattu oma A Pint for Lewis, eli Tuoppi Lewisille -sivu GoFundMe-varainkeruusivustolla.